Simo Kurkon haastattelu
Simo Kurko, Kaldoaivi Ultra Trailin perustaja
Miten päädyit järjestämään tällaisen tapahtuman?
Opiskelin luonto- ja eräoppaaksi, sekä liikuntavalmennusta vuonna 2017. Minulle avautui mahdollisuus lähteä työharjoitteluun Lappiin tuona kyseisenä kesänä. Otin sähköpostitse yhteyttä muutamaan yritykseen, mutta suurimman vaikutuksen minuun teki nettisivujen mukaan Alma Arktika, sekä Kaldoaivin erämaa. En ollut koskaan käynyt siellä ja ajatukseni oli kokea jotain uutta. Minulla oli myös muutaman vuoden pyörinyt ajatus mielessä hieman erilaisesta ja elämyksellisestä urheilutapahtumasta. Kilpailen itse maastopyöräilyssä, sekä triathlonissa, mutta koin, että tapahtumista puuttui jotain. Muistan kun menin ensimmäistä kertaa pyörällä Kaldoaivin erämaahan ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Erämaa teki minuun heti vaikutuksen, se oli täysin uusi luontoelämys. Kaldoaivissa kulkeva mönkijäura on mielestäni juuri täydellinen tapahtumaan. Se ei ole liian tekninen ajettava, mutta ei todellakaan päästä juoksijaa tai ajajaa helpolla.
Teimme kesällä 2017 Kaldoaivi Ultra Trail pilotti tapahtuman, johon osallistui minä mukaan lukien viisi maastopyöräilijää. Ajoimme maastossa 130 km reitin, joka on myöhemmin muodostunut Kaldoaivin klassikoksi.
Palasin kesän jälkeen takaisin etelään ja "arkeen". Syksyllä minulle sattui vakava maastopyörä tapaturma, jonka vuoksi olin sairauslomalla monta kuukautta. Tämä mahdollisti tapahtuman suunnittelun ja mm. kotisivujen tekemisen.
Alma Arktikan toinen perustaja Hannu pyörittää nykyisin 70°North yritystä ja on ollut suureksi avuksi tapahtuman toteuttamiseen monena vuonna.
Mikä on saanut sinut jatkamaan Kaldoaivi Ultra Trailin järjestämistä?
Olen alusta asti ollut vakuuttunut, että tässä on jotain erityistä. Tapahtuma omaa minusta suuren potentiaalin upean luonnon ja energisen tunnelman vuoksi. Olemme saaneet paljon kiitosta ja positiivista palautetta, joten se on auttanut jatkamaan tapahtuman toteuttamista. Haluamme tarjota erityisen luontoelämyksen ja ikimuistoisen tapahtuman. Maalissa on monesti ollut kyyneleet silmissä niin osallistuja kuin organisaation jäsen. Itsensä voittaminen ja ylittäminen on liikunnan suola. Tapahtuma reissut uskomattoman kovan organisaatio porukan kanssa ovat olleet rankkoja, mutta ikimuistoisia.
Miten kilpailu on kasvanut ajan myötä?
Kilpailu on kasvanut joka vuosi. Ensimmäisenä vuonna osallistujamäärä on rajattu 150 osallistujaan. Vuonna 2023 osallistujia oli ennätykselliset 400.
Mikä Kaldoaivissa vetää osallistujia puoleensa ja miksi se mielestäsi erottuu muista kilpailuista?
Mielestäni Kaldoaivi Ultra Trail erottuu muista tapahtumista elämyksellisyydellä. Meillä jokainen kilpailija huomioidaan ja pyrimme tekemään hänelle mahdollisimman hienon tapahtuma kokemuksen. Kaldoaivin reiteillä on tilaa ja rauhaa tehdä omaa suoritusta, joten luontoelämys on ainutlaatuinen.
Mitkä ovat olleet ikimuistoisimpia hetkiä Kaldoaivi Ultra Trailin historiassa?
Mieleen tulee päällimmäisenä yksi maaliin saapuminen, kun eräs nainen ylitti maaliviivan 130 km maastopyöräilyn jälkeen. Hänestä näki, että kaikki voimat olivat käytetty ja hänen poikansa juoksi halaamaan äitiään. Heistä molemmat itkivät, organisaation jäsenistä kaikki paikalla olleet olivat kyyneleet silmissä. Aurinko oli juuri laskemassa ja taustalla soi jokin tilanteeseen sopiva biisi. Tämä hetki on jäänyt elävästi mieleen. Tämän vuoksi tätä tehdään!
Mitä ajatuksia sinulla on tulevaisuuden tapahtumille?
Tapahtuman tavoitteena on olla pohjoisimman Lapin tapahtumien keihäänkärki. Tapahtumaa pyritään vielä hieman kasvattamaan, mutta siten, että jokainen osallistuja pystytään huomioimaan ja tarjoamaan hänelle ikimuistoinen liikuntaelämys ainutlaatuisen luonnon keskellä.
Kuuntelemme tarkalla korvalla palautteita osallistujilta ja pyrimme vastaamaan heidän toiveisiin.
Mitä odotat vuoden 2024 kilpailulta ja mikä on uutta?
Ensi kesän tapahtuman uudistuksena tulee olemaan lapsille ja nuorille järjestettävä tapahtuma, jossa osallistujat pääsevät harjoittelemaan maastopyöräilyä kokeneiden pyöräilijöiden opastuksessa. Lapsille ja nuorille on tarjolla myös 9 km mittainen luontoreitti Nuorgamissa. Maalissa odottaa mitali ja tarjottavat.
Uutuutena ensi kesälle on myös 85 km sähköpyöräsarja. Toivottavasti akut kestävät!
Odotan taas energistä meininkiä ja itsensä voittamista. Itsellä on myös suunnitelmissa tempaista oma liikuntasuoritus ennen tapahtumaa. Vuonna 2022 ajoin kaikki tapahtuman reitit yhtä soittoa. Matkaa kertyi yhteensä 503 km ja aikaa suoritukseen meni reilu 30 tuntia.
Miten tasapainotat päivätyösi kisojen järjestämisen kanssa?
Tämä on vaatinut hieman totuttelua ja kalenterin hallintaa. Tapahtuma on toteutettu aina vuosilomani aikana, joten oma lomailu on jäänyt itsellä välillä vähän vähiin. Viikot tapahtuman ympärillä ovat melkoisen rankkoja ja päivät pitkiä. Viimeisen vuoden aikana olen pyrkinyt jakamaan tekemisiä enemmän myös muille organisaatiossa. Nautin edelleen kovasti tapahtuman tekemistä.